Oli taas yksi noista öistä, kun näin sellaista toistuvaa unta että heräsin, nousin ylös, tein jotain. Lisäksi näin painajaista, että söin viinirypäleen. Niin, yhden. Ja joo, se oli kamala painajainen. :D Aika säälittävää. Mutta mutta, painoin 52.9 - nesteet näyttävät häipyvän vauhdilla. Ei edes ole nälkä tänään. Ruoka ei edelleen maistu. Niin, ja olen hereillä ennätyksellisen aikaisin! Tosi harvoin nousen ennen puolta päivää. Hyvä minä.

Ja muuten. Outo juttu. Jos näen jonkun joka on noin itseni pituinen ja painaa saman verran (tai vaikka enemmänkin), ajattelen hiljaa "hui miten laiha!"...mutta itse tunnen oloni valaaksi? Eikö tämä ole vähän ristiriitaista?

11:18

Olen jotenkin riippuvainen kehuista. Ongelma on, ettei minua oikein voi kehua mistään. En käy koulua, minulla ei ole harrastuksia, minulla ei ole mitään erityisiä lahjoja... Yritän korjata kaikkia kolmea puutetta. Mutta, ennen kaikkia noita haluaisin että minua pidettäisiin kauniina ja laihana. Mikään ei ole ihan niin euforista kuin se, että muut huomaavat painon tippumisen. Sainhan siitä kaksi kommentiakin siellä sukujuhlissa. Olin todella hyvällä tuulella koko loppupäivän. Mutta kaksi ei riitä, haluan lisää, lisää, lisää! Taidan olla aika huomionkipeä.

Olen (salaa) todella herkkä kaikenlaisille ulkonäköön kohdistuville kommenteille. Yksikin vihjaus, että olen ruma tai lihava, lähettää minut suoraan hermoromahdushelvettiin. Esimerkki: Äitini sanoi, että minulla on "kauheat rimppakintut". Vaikka se vihjaakin että jalkani ovat laihat, sana 'kauheat' melkein sai minut kiljumaan että älä sano noin, älä hauku. Olen kuin kitara jonka kieliä on kiristetty liikaa. Yksikin vääränlainen rämpsäytys, ja napsahdan kahtia. Mutta se tapahtuu vain sisäpuolella. Ulkoisesti saatan hymyillä, tai heittää jonkin vitsin.

13:48

Oli kiva tavata K:ta :) Olin tosin hiukka hermostunut, en oikein osaa olla ihmisten kanssa enää - paranoia alkaa mylläämään. Jotenkin myös oletin että olisin pystynyt puhumaan parista asiasta, mutta en sitten osannutkaan! Taidan olla enemmän kirjoittaja kuin puhuja. Lainasin (tai no, K lainasi minulle) Marya Hornbacherin 'Elämä kateissa' -kirjan. Taidan alkaa heti lukemaan.

21:42

Kylläpäs päivä voi lipsahtaa paskaan ihan sekunneissa. Sorruin ahmimaan, vaikka oli paha olo eikä edes tehnyt mieli. Elikkäs vetelin pitsaa naamaan lukiessani Maryan bulimiasta. Ironista? Kaikki tämä lähti siitä, että aloin taas miettiä haluanko tätä. Haluanko olla sairas? Haluanko menettää minun ja mieheni unelman suurperheestä? Haluanko ihan totta olla luinen tikku? Mitä minä edes saavuttaisin sillä, ihan oikeasti? Mitään hyödyllistä, mitään kaunista? En jotenkin enää usko, että olisin yhtään kauniimpi laihana....olisin vain, niin, laiha.

Joten sitten päätin (kymmenettä kertaa) että nytpäs perkele paranen ja syön kuin normaali ihminen. Mutta eihän se helvetti noin mene, ikinä. Pienetkin paranemishalut häipyvät tasan tarkkaan silloin, kun painan grammankaan enemmän. Ja paniikki iski kun tajusin, että ylisyön, ja kun en pystynyt lopettamaan.

Ei ei ei! En voi tehdä tätä! Laiha. Laihempi. Vielä laihempi. Kaikkein laihin? No ei ehkä noin pitkälle. Mutta LAIHA. En kestä kuvajaistani. Se on kuin hirviö.

Erikoinen päänsisäinen keskustelu otti osaa ahminnan aikana:

ääni n. 1: "EI EI EI! Mitä vittua sä oikein teet?"
ääni n. 2: "Syön."
1: "MIKSI?!?!!"
2: "Miksi ihmiset syövät? Elääkseen, ollakseen terveitä."
1: "Et voi tehdä tätä, et nyt, et ikinä!"
2: "Plaa plaa plaa. Etkö muka halua olla terve?"
1: "En jos se tarkoittaa LIHOMISTA!"
2: "Eikö sun elämässä ihan totta ole mitään muuta kuin laihuuden saavuttelu?"
1: "No mitä jos EI OLE?"
2: "On sulla sun mies. Ajattele vähän sitäkin, ja mihin helvettiin sä sen ajat tällä kaikella."
1: "Eiköhän sekin salaa halua mun olevan nätimpi ja laihempi."
2: "Höpöhöpö. Miehet tykkää isoista takamuksista ja kurveista."
1: "Toi on kyllä täyttä paskaa!"
ääni 3: "NYT MOLEMMAT TURPA KIINNI KUN MÄ SYÖN."

 

...Joo. Olen ihan latvakakkonen.

22:19

Manna, en pysty kommentoimaan sinulle takaisin jostain syystä! :|

Ja niin. Kävin sitten oksentamassa. Toinen päänsisäinen keskustelu alkoi:

ääni n. 1: "No niin! Tähän se sitten se sinun ahmimisesi meidät toi! Katso nyt helvetti!"
ääni n. 2: "No onko ihan pakko oksentaa?"
1: "ON."
2: "Eikö sydänkohtaus pelota? Kultasi suuttuisi, jos tietäisi miten pahasti riskeeraat henkesi."
1: "En ihan totta jaksa nyt välittää. Haluan vain olla kaunis."
2: "Pari vuotta sitten 'halusit vain jonkun, joka rakastaisi sinua', ja nyt heität tuon rakkauden menemään. Kiittämätöntä."
1: "Turpa kiinni ja sormet kurkkuun!"