Kiitos anonyymille ja Tainalle kommenteista. Jos vain voisinkin parantua, olisin todella onnellinen. Mutta kun minussa on niin monta ongelmaa parannettavana. Se on kuin sotkuinen solmu monesta eri nauhasta. Niin sotkuinen ja niin iso, että siitä on vaikea selvittää vain yksi pois. Kaikki ongelmani ruokkivat toisia ongelmia. Se on loputon kierre, joka kiertyy alas, alas, alas.... Aina vaan alemmas. Enkä osaa estää sitä, en osaa mitään. En tiedä mikä sen kierteen pohjalla odottaa, jos sillä edes pohjaa on. Olen siinnä luisunut jo 9 vuotta ja aina luullut ettei pahemmin voi mennä, mutta kyllä vaan voi.

Tänään painoin 52.1 kiloa. Okei, enemmän kuin odotin. Vähemmän kuin pelkäsin. Tiedän ahmivani tänään loput ahmittavat ruuat mitä talosta löytyy, joten vesipaasto lykkääntyy päivällä. Ei voi mitään, kontrollin kasaamiseen menee minulla pari päivää. Jos pakotan sitä liikaa, käy huonosti.

Katselen luista selkääni ja pömpöttävää mahaani. En kehtaa mennä treenaamaan. Saati tapaamaan M.:ää kaupungille. Paha olla muutenkin, mahaan sattuu niin paljon että hädin tuskin pystyn seisomaan suorassa. Itkettää. Kaikki menee pieleen. Olen kirottu.

13:05 -- done and done

Ahmimiset viety loppuun. Uusi "miten alas voin vajota" hetki = kaivoin puoliksi söydyn mars-patukan roskiksesta. Jep. Niin tein. Ja söin sen ennätysajassa. Sitten söin loput pitsan jämät. Ja litran jugurttia. Ja nyt on paha olo. Masentaa. En jaksa edes pukeutua kunnolla, vaikka huoneessani onkin tosi kylmä kiitos ikkunan joka on jumissa ja jota ei voi sulkea kunnolla. Pitäisi oksentaa, mutta en jaksa. En vain jaksa, niinkuin en eilenkään illalla jaksanut. Mutta nyt aloitan syömättömyyden. Rangaistukseksi tästä syöpöttelystä jota en edes oksentanut. Anteeksiantamatonta.

14:39 -- eikö tämä muka ole tarpeeksi?

Kävin pikku kävelyllä. Siinä tallustaessani mietin, että eikö tämä muka ole tarpeeksi minulle? Lihavimmillani olisin ollut onnesta suunniltani jos olisin joku päivä herännyt 52-kiloisena. En ole enää lihava, tajusin sen. Olen ihan normaalin näköinen, nätiksikin haukuttu. Vaatekoko 38 on ihan normaali, ja mukava. Miksi en voi tyytyä tähän, ja vain tähdätä olemaan terve? Miksi minun pitää kiduttaa itseäni, ja oikein tekemällä tehdä ruuasta ongelma? Miksi menettää yöunet parin tyhmän kilon takia? Miksi tuhota terveyteni rippeet vain ollakseni laiha, miksi olla nauttimatta ruuasta, ja etuoikeudestani syödä kun olen nälkäinen? Niin monet elävät nälänhädässäkin. Olenko ihan idiootti? Polttelin pari tupakkaa siinä kävellessäni. Kaksi ja puoli vuotta sitten olisin ollut onnellinen jos olisin ollut tässä elämäntilanteessa. Silloin olin yksin, silloin minulla ei ollut miestäni. Nyt minulla on rakas, minulla on muutama ihana ystävä, ja olen ihan okein painoinen.

Mutta ei. Nyt taitaa olla liian myöhäistä peruuttaa pois tästä, ja se harmittaa minua. En osaa enää syödä oikein, en osaa syödä ilman syyllistä oloa. En edelleenkään pidä peilikuvastani. En osaa lopettaa. En oikeastaan edes halua lopettaa, en sataprosenttisesti. Eli minkäs teet.

19:19 -- jokin tässä nyt kusee.

Jep. Jokin tässä mun systeemissä nyt kusee ja kunnolla. Repsahdin nimittäin taas. Huomenna arvailen painavani 53-54 kiloa. Ja miksi repsahdin? Ei aavistustakaan, menin vain keittiöön ja söin kuin hullu! Masensi vain mitä vaaka oli näyttänyt aamulla ja oli paha olo. Sitten tungin naamaani sipsejä (!!!), pitsaa (!!!), pastaa, leipää, sorbettia, jugurttia... Mitä ikinä sain käsiini. Ja sitten ei muuta kuin oksentamaan taas. En saanut kaikkea ulos, ja tälläkin hetkellä mussutan sorbettia. Miksi taas? Mistä tämä oikein tuli? Argh. Ehkä en vain osaa lopettaa kesken? ÄRSYTTÄVÄÄ. Pääni sanoo "joo no aloita sitten huomenna taas alusta", mutta tekee mieli kiljua takaisin että "niin ja sitten taas ei muuta kuin repsahtelemaan ja ahmia ihan himona!!"

En osaa syödä normaalisti enää, se menee ahmimiseksi heti kun koen syöneeni yhtään liikaa! Voi helvetti tämän kanssa.