Heräsin tänään siihen, että joku naapureista alkoi poraamaan. Tässä talossa on aina joku remontoimassa jotain, ja he aina aloittavat niin 'aikaisin' että minä vielä nukun. Loikoilin kuitenkin vain sängyssä ja kuuntelin musiikkia. Mietin, tulisinko todella onnellisemmaksi jos olisin laiha. Nousin ylös, menin puntarille, näin luvun laskeneen, ja hymyilin - kyllä, minä taitaisin olla onnellisempi. Tiedän myös että olisin itsevarmempi, tuntisin oloni seksikkäämmäksi, varmaan hymyilisinkin enemmän. Kun olen ihmisten seurassa nauran paljon, flirttailenkin ehkä vähän, heitän läppää. Mutta heti kun he eivät näe, otan maskini pois, ja muutun täksi lähes apaattiseksi möhkäleeksi mikä olen. Haluan tuntea oloni kauniiksi. Ja jokainen tippunut gramma tekee minut hiukan tyytyväisemmäksi. Katselin itseäni peilistä, enkä enää tuntenut yhtä voimakasta ällötystä. Kokeilin jopa urheana uimapukuani päälleni - vaikka tiedän ettei sitä tule käytettyä, vedenpelkoni tuntuu vahvistuvan päivittäin. Mutta minua hymyilytti hiukan. Näytin ihan OK:lta siinä uimapuvussa.

Tänään menen ostamaan farkut, piilarit, ja tekotukkaa. :D Lisäksi käyn kirjastossa lainaamassa pari kirjaa jotka kertovat syömishäiriöistä. Ja sitten...käyn taas katsomassa joko niillä olisi sitä pirun mansikkasorbettia.

 

12:32 -- 'toinen minä' osa 2.

Mietin taas, mistä tämä kaikki alkoi, ja selailin blogimerkintöjäni. Tajusin, että kaikki varmaan alkoi tällöin: 04.02.-08. Ennen tuota päivää kaikki näyttää olevan jonkun ihan toisen ihmisen tekstejä. Ja tuon päivän jälkeen ruoka ei yksinkertaisesti maistunut pitkään aikaan, ja omakuvani romahti helvettiin. Söin vähän, en syönyt mitään. Ja sitten repesin. Ahmin kuin hullu, ties kuinka monena päivänä. Turposin, lihoin, inhosin itseäni entistäkin enemmän. Ja sitten päätin, että nyt riitti. Olen ollut päärynä ja pallo liian pitkään. Haluan olla pieni. Ja siitä tämä kai lähti...nyt en osaisi olla ilman kaloreiden laskemista, BMI:tä, ja vaakaa. Ne täyttävät tyhjää elämääni.

 

16:16 -- epäilys?

Noh, kävin ostamassa ne farkut. Hiukka liian tiukat vyötäröltä, mutta kyllä se siitä löystyy. Kokeilen niitä taas viikon kuluttua nähdäkseni onko eroa syntynyt. Ostin myös ihanat jadenvihreät piilarit, tässä vertaileva kuva:

Aion ostaa violetit myös kunhan taas rikastun. :D Mutta. Mukaan 'shoppailureissulta' tarttui myös purkki Figurel CLA pillereitä. Olen erittäin epäluuloinen kaikista tällaisista laihdu-ja-kiinteydy tuotteista, mutta uteliaisuus voitti. Testaan niitä yhden purkin verran, saa nähdä onko niistä mitään iloa. Sitten tapasin äitini kirjakaupassa. Ostin kirjan nimeltä Ihana Meri, ja menin maksamaan sen. Äiti katsoi minua vähän alta kulmain - hän tiesi mistä kirja kertoo. Kyseli taas että syönkö minä kunnolla ja paljon minä painan. Joten epäilyksiä karkoittaakseni menen syömään porkkanasosekeittoa. Se heittää kalorit 400:taan, ja aion myös ottaa noita ihmepillereitä, niistäkin kerääntyy kaloreita. Mutta menköön, ainakaan äiti ei ala liikaa nuuskimaan. En halua enää olla vaivaksi ja huoleksi hänelle, siksi salailen.

 

18:01 -- Ihana Meri & Vanhan asian ANGSTaamista.

Niin, luen siis tuota kirjaa nyt. Olen lukenut vasta 46 sivua, mutta nyt jo tunnistan "vanhan itseni" Marissa niin hyvin, että ihan kipeää tekee. Tulee mieleen yläaste ja millaista helvettiä se oli, miten pahasti se minua kovetti ja rikkoi. Jos voisin tehdä kaiken uudelleen nyt tällaisena kuin olen, niin antaisin varmaan turpaan aika monellekin ihmiselle. Mutta silloin monta vuotta sitten nielin suruni ja kiukkuni, yritin olla kaveri, olin muka kuulematta selän takana kuiskittuja ilkeitä asioita, olin kiltti. Ja aina jos olin yhdenkin päivän poissa, 'kaverini' olivat sen näköisiä että minusta oli puhuttu paljon paskaa. Näin sen niiden ilmeissä ja inhoavissa katseissa. Olin kolmikossa vain vararenkaana, en edes kolmantena pyöränä. Vihaan kolmikkomme pomoa yhä, vaikka en ole nähnyt häntä ollenkaan yläasteen jälkeen. Viha on palava, se on kasvanut vuosien aikana kun olen tajunnut kuinka pahasti hän minut rikkoi, miten paljon hän tuhosi minua, miten paljon hän nakersikaan itsetuntoani! Se on hänen vikansa, että eräs päivä vain heräsin ja halusin olla mahdollisimman erilainen siitä, millainen olin. Leikkasin pitkät vaaleat hiukseni lyhyiksi ja värjäsin ne mustiksi, aloin viimein pukeutua kuten halusin enkä viimeisten trendien mukaan. Meikkasin kasvoni piiloon. Kokeilin kaikenlaisia dieettejä... Ja yhä edelleenkin haluan olla eri ihminen kuin mitä olin viisitoistavuotiaaksi asti. Tämä kaikki on myös luonut minulle uuden puolen - kylmän, julman, ilkeän, agressiivisen...

Uskomatonta miten paljon tuhoa yksi ihminen voi saada aikaan. Toisaalta vaikeudet tekivät minusta vahvan, ja avasivat silmäni. Mutta en ikinä voi antaa hänelle anteeksi siitä, millaiseksi hän minut teki.

 

20:24 -- vanha ukko

Huoneeni on minun "reviiriäni". En siedä KETÄÄN täällä kutsumatta, en kestä oveni koputtelua, en kestä oven takaa huhuilua, en kestä sen takana hiippailua. Ja isäni syyllistyy kaikkeen edellämainittuun. Tulee sisään koputtamatta, alkaa marmattaa jostain joka valuu toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja nyt hän halusi vaihtaa minun vaakani kylpyhuoneen vaakaan. Raivostuin, se on MINUN vaakani, minä TARVITSEN sen, en halua sitä rikkinäistä vaakaa josta ei nää painoa kuin kilon tarkkuudella! Tosiaan, tulistuin oikein kunnolla. Räjähdin, että eikö siinä ole jo tarpeeksi että huonettani käytetään varastona, vaan että nyt pitää alkaa vaihtaa mun tavaroitakin huonompiin. Ukko pakeni kiroustulvaa.