Kaikkein eniten painoa on varmaankin kadonnut jaloistani ja takapuolestani. Pömppikseni nimittäin on yhä tallessa ja naamani on yhtä pullukka kuin ennenkin. Mutta kuitenkin...yritin äsken mennä nukkumaan, ja vaikka iltaisin ottamieni lääkkeideni pitäisi periaatteessa melkeinpä iskeä tajuni kankaalle, en pystynyt nukahtamaan koska polveni olivat niin kipeät. Siis mitä ihmettä? Missä ne muka olisivat kipeytyneet? Enhän minä edes voi liikkua paljoakaan koska pyörryn niin helposti! Hohhoi. No, nousinpa sitten sängystä ja katselin peilikuvaani. Näytän paksunaamaiselta päärynältä. Ällöttävää. Punnitsinkin itseni, ja vaaka näytti 52.7! ÄH. Kyllähän se laskeutuu takaisin alas kun nukun, mutta tuskinpa enää sinne 51:n puolelle.

Voih... Haluaisin niin kovin olla laiha. Kevyt pikku keijukainen! Olisi niin ihanaa jos mieheni voisi nostaa minut ylös entistäkin helpommin, ja kannella mua ympäriinsä enemmän! :D ...joo, olen ehkä vähän outo. Mutta ei kai se niin outo toive nykyisin ole, että olisi laiha ja kevyt? Toivon aina voivani lentää! Ja jotenkin koen laihuuden olevan tavallaan yhden askeleen lentämistä alempana. Kumma ajatus, mutta ehkä ei sittenkään - Hollannissa tuuli puhalsi minut maahan vaikka olinkin 60 kiloa. Jos olisin 45...lentäisinköhän ilmaan? Edes muutamaksi sekunniksi! Olisin ihan onneni kukkuroilla. :D

Mietin myös miltä näytän kuukauden kuluttua. Voi kun pystyisin tiputtamaan vielä neljä kiloa ennen kuin kulta tulee tänne...! Jes, kyllä minä siihen pystyn! Lopetan vain syömisen taas, ja tällä kertaa onnistun koska HALUAN laihtua, ja minulla on tavoite!