51.9kg tänään. Eli en vieläkään ole saanut korjattua edellisen ahmintani tuhoja. Noh jaa, hitaasti hyvä tulee, ei minulla varsinaisesti ole mikään kiire tämän projektin kanssa. Ja voisihan se mennä hitaamminkin, onneksi sentään vähän putoaa joka päivä! Odotan kauhulla seuraavaa repsahtamistani tosin... Koska jos olen realisti, niin kyllä se jossain välissä tulee. Jos nyt pystyisin tähän "paastoon" edes kaksi viikkoa, niin olisin tosi ylpeä itsestäni. Sitten voisi alkaa syömään ihan pikkuisen, omenan tai kaksi päivässä, ja hitaasti aloittaa jonkinlaisen liikunnan. Vaikkapa ihan vaan kävellä ympäriinsä. :D Voi voi voi kun en nyt repsahtelisi enää... Jos kahdesta on valittava otan anoreksian bulimian sijaan. En kestä sitä oksentelua!

 

17:17

Arvasin sen - repsahdin. Kaikki alkoi vielä ihan hyvin, ellei suorastaan loistavasti!! Olin energisellä tuulella joten ajattelin yrittää lenkkeilyä. Menin siis ulos ja kävelin/juoksentelin ihan rauhassa, kunnes yhtäkkiä tajusin että en ollut muistanut ottaa aamulääkkeitäni. Olin kuitenkin varutunut ahdistuskohtaukseen ja ottanut yhden ahdistuspillereistäni mukaan minigrip-pussissa; pussin olin pistänyt verkkareideni vetoketjulliseen taskuun. No, herpaannuin siis kesken juoksemisen kun tunsin oloni laskevan huonosta kriittisen huonoksi, ja aloin kaivella taskujani. Ja kappas vaan!! Reikä taskunpohjalla!!! Juoksen hätäisesti takaisin samaa reittiä kuin tulin, mutta en enää löydä pussiani. Hermostun, ahdistun, lyyhistyn ja itken keskellä tietä. Ja mitäs minä sitten teen? Juoksen lähimpään ostoskeskukseen tajutakseni että kaikki muut kaupat paitsi Makuuni ovat kiinni. Juoksen Makuuniin, kahmin karkkeja pussiin taskussa rypistyneen femman edestä, ja sitten laahustan kotiin itkeskellen ja karkkeja ahmien. Kotiin tultuani heitän loput karkit kulhoon pöydälle muiden syötäviksi ja keitän itselleni kaksi annosta puuroa. Oksennan kunhan jaksan, ja aloitan alusta...

Luuseri olo.

 

23:32

Eikä. Miksi en osaa lopettaa ahmimista kesken? Vaikka mahaani koskee, vedän vain lisää ja lisää ruokaa lärviini, vaikka olen halkeamaisillani... On niin paha olla, ja syön aina kun minulla on paha olla. Olen aika sekava tapaus ja minulla on monenlaista "ongelmaa" joista tulen pahalle tuulelle. En esimerkiksi kestä ihmisiä metrin säteellä itsestäni. En kestä sitä että minulle puhutaan, tai että minua katsotaan. On vain seitsemän tai kahdeksan ihmistä joilta siedän katseita tai sanoja. On vain yksi ihminen jonka kestän halaavan minua. Olen todella hermoheikko mutta räjähdän helposti. En kestä isääni. Hän ajaa minut paniikkikohtaukseen tai hermoromahdukseen monta kertaa päivässä. Olen aika neuroottinen ja minulla on paljon tietynlaisia rutiineja, joita en kestä rikottavan. Hepuloin milloin mistäkin. Ja jotenkin...aina kun istun alas syömään, rauhoitun hetkeksi, ja tulee hyvä mieli. Kunnes muistan mikä kammottava läskipallero olen, ja katumus iskee... En tiedä. Varmaan laihduttaminen olisi helpompaa ilman kaikkia muita ongelmiani?

 

03:33

Voih. Syöpöttelin vielä enemmän, vatsaani sattuu, oksennan verta. Ja kaikkein harmissani olen siitä, että jotenkin arvaan vaa'an näyttävän yli 52.5 kun punnitsen itseni herättyäni. Ja sitten olen taas aloituspisteessä. Jostain syystä koen ansaitsevani ruokaa kun olen alle 52. Ja voi hyvänen aika...tajusin että olen harmissani vain puolesta kilosta. On tyhmää marmattaa asiasta. Mutta kun minä haluan olla pieni hento keijukainen! Niin kovasti. Mutta en näköjään tarpeeksi kovasti päihittääkseni ruuanhimoni.... Ei helvetti tämän kaiken kanssa! Minusta ei ole ikinä mihinkään. En edes osaa enää ilmaista itseäni suomeksi vaan käteni syyhyävät kirjoittamaan englanniksi ja suuni kaipaa puhuttua englantia. En kuulu enää tänne! En kuulu enää minnekään. Jos vain olisin kevyt keijukainen voisin lentää pois tästä kaikesta. 45. Haluan olla 45. Minun tahdillani siihen menee ikuisuus. Mutta menköön. Kyllä minä siihen vielä pääsen... Ja sitten kaikki muuttuu täydelliseksi...

Olin tänään todella kipeä. Hermoilin koska oksentelin jatkuvasti, enkä uskaltanut ottaa iltalääkkeitäni vieläkään - oksentaisin vain nekin. Vatsaan sattuu edelleen, olen itkun partaalla. En jaksa olla 18, en jaksa jumittavaa tilannettani. EN JAKSA ITKEMISTÄNI! En kestä sitä miten heikoksi olen muuttunut. Haluaisin jutella jonkun kanssa...mutta en voi soittaa kenellekään. En voi antaa kenenkään kuulla minun itkevän... Olen jonkin suuren romahduksen partaalla, aistin sen. Olisipa vain joku jolle jutella. Mutta se ainoa ihminen jolle voin soittaa keskellä yötä itkien ansaitsee minun mielestäni parempaa, enkä halua herättää häntä. Raukka nukkuu muutenkin niin huonosti, ja kokee syyllisyyttä minun tilastani. En kestä sitä. Minun on lakattava pinoamasta ongelmiani hänen harteilleen! On vain...jotenkin selvittävä yksin.

Mietin tuossa aiemmin myös vanhempiani. Äitini välittää minusta ja yrittää auttaa tämän häiriöni kanssa. Isäni ei välitä tarpeeksi edes sisäistääkseen sen, että "en ole vähän vatsataudissa". Paskiainen. Mutta säälin äitiäni. Välillä hän itkee, koska ei tunne osaavansa tai ikinä osanneensa auttaa minua, ja nyyhkyttää että ei ole hyvä äiti. Tuntuu niin pahalta. Minun omaa syytänihän tämä kaikki on! Olen ollut jotakuinkin masentunut varmaan kolmannesta luokasta lähtien. Kolme vuotta sitten se diagnosoitiin, mutta en muista olleeni onnellinen. Ja se tarkoittaisi sitä, että puolet koko elämästäni olen ollut jonkinlaisessa pahan olon kaivossa. No siltä kyllä tuntuu, kun en osaa enää olla ehjä. En olisi mitään ilman ongelmiani. Tarraan niihin. En päästä irti, pelkään tuntematonta "normaaliutta". En edes halua parantua. Eihän sillä edes ole mitään väliä! Jaksan pistää feikki-hymyn naamalle muiden ihmisten seurassa. Jaksan sanoa "oon ihan kunnossa". Ja muiden ihmisten kannalta millään muulla ei ole väliä. Hyvän olon näytteleminen sujuu jo niin helposti että melkein huijaan itsenikin uskomaan pikku näytelmääni. Mutta... pelottaa että lipsahdan niin pahaan jamaan, että en enää kykene piilottamaan sitä. Mitä ihmettä minä sitten teen? Pidän niin isoa määrää käärmeitä kannen alla, että en osaa edes arvailla mitä tapahtuisi jos kansi lipsahtaisi auki.