52.7. Suoraan sanottuna vituttaa. Painun lenkille enkä suuntaa kotiin ennenkuin jalat eivät enää kanna.

20:36

Bah. MUSSUN MUSSUN MUSSUN. Olen possu. Enkä edes mahda itselleni mitään. Jos yritän olla ajattelematta ruokaa, otan jotain ajattelematta ja huomaan vasta kun on liian myöhäistä. Jos vain yritän vastustaa sitä, annan periksi ennemmin tai myohemmin. Ehkä en vain ansaitse olla laiha, jos olen tälläinen epäonnistuja? Ei, en halua ajatella noin... Pitää petrata. Selvästikin paasto jättää minut liian nälkäiseksi, ja siten helpommin ahmintaan repsahtavaksi. Voisin yrittää syödä niin kuin söin kun laihdutin alas kuudestakymmenestä kilosta... Eli omenia ja porkkanoita, ja sitten vain vettä vettä vettä! Tai sitten vain lopetan tämän marmattamisen ja keskityn paastooni paremmin.

21:50

Okei. Eli suunnitelma on seuraava - tartun itseäni niskasta kiinni ja "paastoan". Mutta jos olen repsahtamaisillani, sallin itselleni omenan tai porkkanan, jonka saan syödä rauhallisin mielin. Ja vaikka sitten repsahtaisinkin herkkuihin, en oksenna. En oksenna tämänkään päivän mässäyksiä, vaan kärsin huomenna vaa'alla syöpöttelyni kärsimykset. Ennakoin painon sinkoavan 54.5:teen. Varmaan käy pahemmin. Epäilen repsahtavani niin helposti, koska ajattelen "no joo, voinhan sitten oksentaa!", joka on huono juttu. Eli jos nyt vain pidän itseni oksentamasta, huomenna pitäisi olla helpompaa aloittaa alusta. Tästä lähtien menen nukkumaankin aiemin. Otan iltalääkkeeni klo 11:45 ja painun sängyn pohjalle. En enää valvo yhdeksään aamulla...